Nugetteja: The Hombres – Let It Out (Let It All Hang Out)
Nuggetsin kolmas levy alkaa Bob Dylanin jäljittelyn merkeissä. Vihkosen mukaan koko The Hombres syntyi Dylanin vuoden 1965 Subterranean Homesick Bluesin innoittamana. Ei mikään huono kipinä sinänsä.
No, ei sinänsä. Jos totta puhutaan, niin The Hombres onnistuu luomaan varsin rempseää parvekerokkia, eikä mitään sen kummempaa. Dylania haistellaan ehkä jossain määrin tasaisen kappalerakenteen muodossa, mutta ilmaisu ei ole kovinkaan räväkkää. Introssa on outoa murreulinaa, jonka kuunteleminen ei ole kovinkaan mieluisaa. Sittemmin kappale jatkuu kitarariffin toistona ja tasaisena paukkeena.
Vokalisti Billy Cunningham ei kuulosta sen kummemmin Dylanilta, puhumattakaan vokaalien sekaisuudesta. Se on harmi, sillä sanoituksissa on paikoin hyviä dylanismeja kuten kuuluisia neljän rivin riimejä.
Bob Dylan on tunnetusti hyvä vaikute, mutta toisaalta taas olisi suotavaa tuoda mukanaan jotain muutakin omaa kuin kuivia hissimusiikkivaikutteita. Mouse & The Trapsin Public Execution ei ole suurimpia suosikkejani kokoelmalta, mutta Dylan-vaikutteisena nugettina valitsisin sen välittömästi ennen Let It Outia.
Kappale itse asiassa menestyi listoilla; se nimittäin kapusi parhaimmillaan sijalle 12.
